MLL Lastenhoitoapu 50 vuotta
2.4.2024
Luotettavaa lastenhoitoapua jo 50 vuotta
MLL Lastenhoitoapu syntyi perheiden tarpeesta.
Toiminta sai alkunsa 70-luvulla, kun perheet, joissa molemmat vanhemmat kävivät palkkatöissä kodin ulkopuolella, kaipasivat tukea lastenhoidon järjestämiseen. Jo 50 vuoden ajan MLL:n hoitajat ovat mahdollistaneet vanhempien työssä käymisen, opiskelun, askareiden hoitamisen ja oman ajan, kun vanhemmat ovat halunneet hetkeksi hengähtää.
1970-luvun alussa päivähoidon järjestäminen oli suuri kysymys. Äitien lisääntyvä palkkatyö herätti kysymyksen sairaiden lasten päivähoidosta. Vanhemmat eivät voineet viedä sairasta lasta päivähoitoon, mutta lapsen sairaus ei myöskään oikeuttanut palkalliseen poisjäämiseen töistä. MLL pyrki vastaamaan näihin lapsiperheen haasteisiin, ja MLL:n lastenhoitoapu käynnistettiin vuonna 1974. Liitto linjasi tällöin kannanotossaan seuraavasti: ”Koska lasten sairastuminen on usein kausiluontoista, on luotava tarvittaessa käytettävissä oleva hoitajarengas. Kyseinen joukko voi muodostua esimerkiksi eläkeläisistä, perheenemännistä ja opiskelijoista. Heidät tulee myös valmentaa hoitamaan sairasta lasta.”
Vuonna 1979 liiton työvälityslupa laajeni, jonka myötä hoitorengastoiminta vihdoin vakinaistui. Sairastuneen lapsen hoitajien lisäksi se sai nyt välittää muitakin tilapäisiä lastenhoitajia. Ensimmäisenä vuonna välityksiä oli 117 kappaletta, ja osastoissa hoitajia koulutettiin jatkuvasti lisää. Liittoon tukioppilastoiminnan yhteydessä tutustuneet nuoret osoittautuivat innokkaiksi lastenhoitajiksi.
Laaja ja luotettu lastenhoitoapu
Lastenhoitotoimintaa on nykyään yhdeksän piirin alueella ympäri Suomen. Piirit rekrytoivat, välittävät, kouluttavat ja ohjaavat hoitajia.
Perhe voi jättää tilauksen välityksen hoidettavaksi tai hakea itse alueensa vapaita hoitajia MLL:n lastenhoitoavun varausjärjestelmässä (eLastenhoito.fi). Tämä mahdollistaa hoitajan löytymisen myös iltaisin ja viikonloppuisin, kun hoitajavälitys on suljettu. Perhe toimii MLL:n välittämän hoitajan työnantajana.
Vuonna 2023 MLL Uusimaa välitti 19 109 h lastenhoitoapua perheille.